Energiatehokkuuslain keskeisenä tavoitteena on energiansäästön ja energian tehokkaan käytön edistäminen luomalla edellytykset ja puitteet energiatehokkuutta parantavien ja energiansäästöä aikaansaavien päätösten tekemiselle energian mittausta, laskutusta ja energiankäyttöön liittyvän palautetiedon antamista sääntelemällä sekä velvoittamalla kaikki suuret yritykset tekemään yrityksen energiakatselmus säännöllisesti. Lailla edistetään energiansäästöä ja vähennetään energiantuotannon aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä sekä luodaan edellytyksiä kustannussäästöille energian loppukäyttäjille.
Valtioneuvosto (U 10/2017 vp.) tunnisti ehdotuksessa Suomen kannalta ongelmia lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden huoneistokohtaisen mittauksen ja kustannusten jaon osalta. Koska huoneistokohtainen mittaus ja laskutus osoittautuisi todennäköisesti kannattamattomaksi, valtioneuvoston tavoitteena oli, että mahdollisuus nykyisen kaltaiseen järjestelmään lämmitys- ja vesikustannusten jaossa pyrittäisiin säilyttämään. Lämmityksen ja jäähdytyksen mittausta koskevien muutosten osalta valtioneuvoston kannassa todettiin erikseen tarve löytää kustannustehokas ja joustava ratkaisu.
Suomi ilmoitti uudet kansalliset energiatehokkuustavoitteet, loppuenergian kulutus 290 TWh vuonna 2030 ja kumulatiivinen jakson 2021-2020 energiansäästö 105 TWhkum, Euroopan komissiolle 20.12.2019 toimitetussa kansallisessa integroidussa energia- ja ilmastosuunnitelmassa eikä niiden toimeenpano edellytä tässä vaiheessa säädöksiä. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat energiatehokkuustoimet on esitetty 4.10.2020 julkaistussa Energiatehokkuustyöryhmän raportissa.
Loppukäyttäjällä on energiatehokkuuslain perusteella oikeus saada kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen laskut sähköisinä ja maksutta (ETL 22 §).
Muutosdirektiivillä säädettiin lisäksi vuoden 2020 jälkeisistä energiatehokkuustavoitteista, jotka sisältyivät energiatehokkuusdirektiivin 1, 3 ja 7 artiklan muodostamaan kokonaisuuteen. Muutetussa 1 ja 3 artiklassa on uutta EU:n yhteinen 32,5 prosentin yleistavoite vuodelle 2030 ja sitä vastaavat absoluuttiset energiamäärät. Muutetussa 7 artiklassa on uutta jaksoa 2021-2030 koskeva sitova kumulatiivisen energiansäästön tavoite ja sen laskentasäännöt. Uudet 7 a (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä) ja 7 b artikla (vaihtoehtoiset politiikkatoimet) ovat pääasiassa vanhan 7 artiklan sisällön uudelleen ryhmittelyä.
Korjausrakentamisessa taloyhtiö toimii tyypillisesti tilaajana. Kiinteistöalan järjestöt suosittelevat, että yhtiö edellyttää suunnittelusopimuksessa ja urakkasopimuksessa, että hankkeessa käytetään vain vaatimukset täyttäviä vesimittareita, kohteen suunnittelussa huomioidaan mittareiden oikeaoppinen asennustapa ja toteutus tehdään oikein. Valvonnan osalta valvontasopimuksessa suositellaan viittaamaan talotekniikkatöiden valvonnan tehtäväluetteloon, jossa todetaan, että valvojan tehtäviin kuuluu varmistaa valmistajan ohjeiden noudattaminen. Vaikka korjaushankkeessa käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita, myös taloyhtiön johdon tulee kiinnittää huomiota vesimittareiden asennuksen asianmukaiseen toteutukseen.
Energiatehokkuuslain mukaan kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen laskutuksen on energiatehokkuuslain perusteella tapahduttava tosiasiallisen kulutuksen perusteella vähintään neljä kertaa vuodessa. Laskutus voi perustua loppukäyttäjän tekemään mittarin luentaan. Laskutus saa perustua arvioituun kulutukseen tai kiinteään määrään ainoastaan silloin, kun laskutus perustuu loppukäyttäjän lukemaan mittariin, ja tämä ei ole ilmoittanut mittarilukemaa tietyltä laskutuskaudelta. Lasku on annettava loppuasiakkaalle maksutta ja asiakkaan niin halutessa sähköisenä. Todettuun energiankulutukseen perustuvasta laskutuksesta voidaan energiatehokkuuslain mukaan poiketa myös, jos todettuun energiankulutukseen perustuvan mittauksen ja laskutuksen järjestäminen ei ole mahdollista tai se on kustannuksiltaan kohtuutonta. Energian vähittäismyyjä ja loppukäyttäjä voivat myös sopia muista maksu- ja laskutustavoista.